lauantai 24. syyskuuta 2011

Ulkoasukeskeisyys

Kuulun "Tarinafoorumiin" ja tätä kautta Tallirinkiin, jossa on erittäin intensiivinen ilmapiiri: pohdimme omien tallien arkea, suunnittelemme yhdessä erilaisia tapahtumia ja tokihan meillä on myös asiakeskustelua. Pohdin omaa ulkoasukriisiäni pari päivää sitten taaksepäin, kun yritin vääntää ja kääntää ulkoasua, joka miellyttäisi itseäni ja olisi mahdollisimman Roihismainen. Päädyin erittäin yksinkertaiseen tableen, jossa ei juurikaan grafiikkaa nähdä taustakuvaa lukuunottamatta.

Talliringin jäsen Isabella, Karsikon tallin omistaja, kysyi miksi kaikilla talleilla ei voisi olla täysin samaa ulkoasumallia, jota vain muokattaisiin kuvilla ja pienillä grafiikoilla omannäköiseksi. Myönnän että tuumin samaa asiaa hetki sitten, mutta unohdin tuon ajatuksien vallassa aivan muualle.

Ulkoasukeskeisyydestä ollaan puhuttu jo hyvin kauan ja tietenkin porukkaa on puolesta kuin vastaankin: osa kiinnittää ensimmäisenä huomionsa ulkoasuun, toinen teksteihin kun taas kolmas hevosiin. Minä lukeudun tekstien lukijoiden kategoriaan, sillä en kiinnitä minkäänlaista huomiota ulkoasuun saatika sen toteutukseen. Tekstit luettuna kurkkaan tallin asukkaat läpi, jonka jälkeen kiinnitän enemmän huomiota ulkoasuun. Ulkoasu ei ole minulle se "The Juttu", ei ole ikinä ollut eikä tule ikinä olemaankaan. Jos joku ei tykkää Roihiksen ulkoasusta niin täytyy varmasti nasevasti vastata: "Kaikkia ei voi miellyttää". Ulkoasua suunnitellessa tai oikeastaan rakentaessa en mieti sitä, että mitä muut mahtavat siitä sanoa vaan katson sitä, että kuinka hyvin tuo asu sopii tallilleni ja sen imagoon.

Mottoni kuuluu: Less is more!

Avatkaa sanaiset arkkunne ja ruvetaan keskustelemaan. Haluan kuulla teidänkin mielipiteitä tähän(kin) asiaan.

1 kommentti:

  1. Joo, itse olen puhunut ulkoasukeskeisyydestä enemmän kuin 6 vuotta, joten aihe ei ole uusi. Standardiulkoasu kaikille talleille olisi mainio idea, mutta eiköhän koreilunhaluiset harrastajat veisi sekin järjettömäksi. Lisäksi yleensä käytettävyys kärsii ulkoasun kustannuksella, niissä hienoissa ulkoasuissa tuppaa olemaan kaikenlaisia käytettävyysongelmia: teksti ei erotu, ulkoasu on raskas eikä skaalaudu, linkit eivät erotu, väri ei vaihdu kun sivulla on käyty, navigointi vaatii js:ää ja niin edelleen.

    VastaaPoista